Tuo uusi raiskauslaki on aika ongelmallinen | Keskustelu

Lisäksi naiset haluavat seksiä yhtä paljon kuin miehet. On kulttuurimme ja kristillisten perinteiden ihannoimaa vain, jos nainen on vain yhden kumppanin kanssa (neitsytkultti). Seksuaalisesti avoin ja halukas nainenhan on edelleenkin tietyissä piireissä vähän tabu!


Seksitarina: Naiset saunassa | Tunnustuksia ja kertomuksia

Hän toivoi pojan jatkavan pimppinsä hellimistä pitempään, mutta hän tiesi, että poika halusi tulla pian sisään ensimmäisellä kerralla. Aikuinen mies Aikuinen nainen Alistamista Anaaliseksiä Dominointia ja alistusta Dominoiva mies Dominoiva nainen Ei-tahdonmukaista seksiä Ei-tahdonmukaista seksi


Nainen, joka tahtoi seksiä. - Havaintoja parisuhteesta

Kun nainen panostaa ulkonäköönsä, hän ei tee sitä vain miehen iloksi. Snyderin mukaan hyvältä näyttäminen on naiselle eroottista. Vaikka toki sillä, mitä hän kokee kumppanin ajattelevan, on merkitystä, myös se kuinka viehättäväksi hän kokee itsensä, vaikuttaa kiihottumiseen.


81-vuotias yksinäinen isoäiti myy seksiä rahasta - Studio55.fi

Oli huomattavasti kiihottavampaa tehdä sellaista, mikä oli kiellettyä yleisesti. Tietysti oli kiihottavaa nussia yleisillä paikoilla, mutta hän halusi mennä vielä pidemmälle. Pian hän ymmärsi, että se kaikkein kielletyin olisi se, mikä antaisi hänelle sen kaikkein valtavimman nautinnon… HARRASTAA SEKSIÄ KIELLETYN HENKILÖN KANSSA!!


Vanhempaa Naista

Hiukan yllätyin kun Saija kertoi että viime aikoina he ovat harrastaneet seksiä kolmen koplalla ja että se kolmas henkilö on nainen. Aluksi homma kuulemma lähti siitä että Saijan mies halusi harrastaa seksiä kahden naisen kanssa. Tosin kaksi viimeistä kertaa on mennyt niin …


Äidin pikku poika | Seksinovellit

Kun nainen avasi silmänsä hän punastui ensin hieman huomatessaan, että tuijotin häntä kiimaisesti runkaten melaani. Sitten hän kuitekin hymyili vienosti ja nosti jalkansa ylös lauteile. Susanna peruutti toiselle puolelle lauteita ja kääntyi minua kohti levittäen haaransa.


Sinä nainen joka haluat enemmän seksiä kuin miehesi: ET

Se, että nainen haluaa enemmän seksiä kuin puolisonsa, ja saa vähemmän seksiä kuin haluaisi, on vaiettu seksiongelma. Vaikka asiasta ei puhuta, totuus on se, että moni nainen elää suhteessa, jossa hän saa vähemmän seksiä kuin toivoisi. Seksuaalisuutta kartoittavissa kyselyissäkin ongelmaksi nousee aina se, että miehet eivät saa


Katya tuli seksityöhön Suomeen, koska palkka kotimaassa

nainen halusi seksiä
Kun nainen avasi silmänsä hän punastui ensin hieman huomatessaan, että tuijotin häntä kiimaisesti runkaten melaani. Sitten hän kuitekin hymyili vienosti ja nosti jalkansa ylös lauteile. Susanna peruutti toiselle puolelle lauteita ja kääntyi minua kohti levittäen haaransa.


”Tehtäväkseni jäi antaa hänen tehdä mitä halusi

Sehän alkaa olla selvää. Suomalainen parisuhde kuolee kosketuksen puutteeseen. Sen kertovat tilastot ja yksittäiset tarinat. Kuten viesti naiselta,…


"Mieheni haluaa harrastaa seksiä koiramme kanssa" - nainen

Vierailija: "Tultiin yhdessä baarista kotiin, ukkoni (pojan isä) jäi sinne vielä. Ollaan nukuttu ennenkin vierekkäin, mutta nyt meni vähän överiksi Poika sanoi että on runkannut monesti mua ajatellen, ja mulla on ihanan tiukka pillu. Oli hellempi kuin …


Miksi 50-vuotias nainen haluaa seksiä? | Keskustelu | Anna

nainen halusi seksiä
Jotta nainen haluaisi seksiä kanssasi, ajatuksen seksistä pitää olla houkutteleva. Jankuti-jankuti-antaisit nyt -mankuminen tekee ajatuksesta vastenmielisen. Pakkoseksi on huonoa tai jopa rikollista. Mieti kuinka paljon nauttisit lempiruoastasi, jos sitä tungettaisiin väkisin kurkustasi alas, halusi tai et.


  • Circolare cofirmata dall’Assessore Regionale Istruzione e dal Direttore Generale USRV

  • Schema di progetto ASL